Luku 10B: Operaatio Spårabisse

Metrobisse elää omaa elämäänsä, mutta sen ohessa tapahtuu myös paljon. Sellaisia tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Varsinkin kun erilaisten komennusten ja pitkien lomien vuoksi ei olla pariin viikkoon asemia tutkimaan päästy. Tämä tarina on arvoltaan sellainen, ja se kulkee nimellä Operaatio Spårabisse.

Operaatio Spårabisse sai alkunsa aivan tavallisesta juttukeikasta. Televisioyhtiön kesäohjelmien esittelytilaisuus, fokuksena pian alkava armeija-aiheinen realityohjelma. Minä valokuvaajana, kokenut kaartinjääkäri toimittajan roolissa.

Lähdemme keikalle "ihan normaalisti" kymppiratikan pysäkiltä. Lasipalatsinkin ohitamme matkalla.

Jalkaudumme Hesperian  pysäkillä ja kävelemme rutinoituneina kohti Mestaritalleja, paikkaa jossa tilaisuus pidetään. Kesä on parhaimmillaan ja Kotikatua idyllisyydellään muistuttavat kadut hivelevät maalaispojankin silmää.

Edes ohittamamme Maanpuolustusmyymälä ei saa keskittymistämme herpaantumaan.

Mestarin lounasta


Saavuttuamme Mestaritalleille meidät ottaa vastaan ystävällishenkinen nainen. Hän ohjaa meidät siirtymään ravintolan peräosastoon ruokailemaan.

Teemme työtä käskettyä, mutta hapuillessamme lautasia nainen, jonka nimi on identtinen kuin eräällä pikkulinnulla, ohjaa meidät oikeaan osoitteeseen lehdistöpuolelle. Olimme nohevina iskeneet niin sanotulle backstagelle.

Pelipaikoille päästyämme saamme vihdoin murkinaa nenän eteen. Tarjoilut ovat sangen herkulliset. Jotain poromoussea ja vastaavaa premium-höttöä. Oma ruokailuni muuttuu astetta mielenkiintoisemmaksi, kun istuessani yksin pöydässä viereeni pelmahtaa äärimmäisen tyylikäs herrasmies kahden viinipullon kanssa.

- Saisiko olla viiniä, hän kysyy kohteliaasti.

- No, no, mikä ettei, vastaan hämmentyneenä

Että tämmöistä palvelusajalla. Myös kaartinjääkärikollegani vaikuttaa järkyttyneeltä istuessaan takaisin pöytään.

- Mistä sä tollasta sait?

Unilääkettä iltapäivään


No saa kaartinjääkärikaverinikin lopulta sitä viiniä ennen alkavaa tiedotuspläjäystä.

Seuraa jäätävän epäkiinnostava esittelyosuus. Kauden uutuuksina niin taiteilijaohjelmia, asuntovaunumatkailijoiden seurantaa sekä teemaohjelma oluelle. Mukana kaikki superjulkkikset Jone Nikulasta Vappu Pimiään.

Kun tilaisuus on ohi, pääsemme vihdoin haastattelemaan / ottamaan kuvia. Samalla on tarkoitus ottaa koppi muuan Hannu Karposta. Haastattelu olisi hyvä toimittajaveteraanilta saada.

- Et nyt vaan sitten hukkaa sitä, kaartinjääkäri muistuttaa minulle.

Haastateltavana on niin kaikkea niin alikersantista yliluutnanttiin. Kaartinjääkäritoimittaja toteaa yliluutnantin muistuttavan habitukseltaan yllättävän paljon Kalle Palanderia.

Tässä siis oikea Kalle Palander. Ei menisi tuollainen karvareuhka läpi pv:ssä.

Samaan aikaan, kun valokuvaan inttirealityn tähtiä, pidän suomalaisen television legendaa koko ajan silmällä. Mies istuu rauhallisesti asuntovaunuohjelman rekvisiitaksi raahatun asuntoauton edustalla, hyvä.

Herpaantuminen


Saatuamme haastattelut purkkiin kaartinjääkäri ehdottaa, että nappaamme tiedotepussit mukaan ravintolan aulasta, minä otan Karposta kopin ja siirrymme takaisin toimitukseen.

Nappaamme Mestaritallin aulasta auringonkukalla korostetut pussukat ja juuri sillä hetkellä tilaisuutta isännöivä nainen yllättää meidät.

- Jokos te olette lähdössä, ettekö halua maistella oluita ollenkaan, hän kysyy meiltä.

Olutohjelman varjolla tarjolla tilaisuudessa on tarjolla olutmaistiaisia. Toki tiesimme tämän, mutta päätimme aluksi sivuuttaa koko asian.

- No, Haluatko jäädä maistelemaan oluita, kaartinjääkärikaverini kysyy minulta.

- No etkö sä halua jäädä maistelemaan oluita, heitän vastapalloon.

No jos sitä nyt yhdet operatiiviset. Tässä vaiheessa Karpo on jo kadonnut näköpiiristä.

Rysän päältä


Olutohjelman mannekiini kaataa meille lasilliset Brooklynin parhautta.  Siemailemme sitä kaikessa rauhassa jutellen mukavia ohjelman juontajan kanssa.

Sitten tuleekin tukalat paikat. Kalle Palanderin näköinen yliluutnantti bongaa meidät ja astuu sisälle terassilta.

- JAAAHAS, JAAAHAS, hän toteaa pahaenteiseen sävyyn.

Tässä vaiheessa alkaa varusmiehen puntti tutista. Mitäköhän mies toteaa alkoholin nauttimisesta palvelusajalla? Palvelusajan pidennystä? Pakkopassitus Maanpuolustuskorkeakouluun? Jotain pahempaa?

Vantaan vankila, uusi palveluspaikkamme?

- Hei, sä lupasit tehdä mulle sen haastattelun nyt, huudahtaa nainen ovelta yliluutnantille.

Yliluutnantti huomaa naisen ja kääntyy pois todeten kyseisen viihdetoimittajan pelastaneen meidät.

Läheltä se liippasikin.

Karpon katoaminen

Kaadamme kuohuvan mallasjuoman kiireesti kiduksiimme ja poistumme pihalle. Toteamme Karpon samalla kadonneen näköpiiristä. Pahus vieköön, siinä meni sekin haastattelu vessanpöntöstä alas.

Toipuessamme pettymyksestä pohdimme hetken, pitäisikö tuottaja Joonas Hytöstä vielä haastatella. Kaartinjääkäri vaikuttaa vastentahtoiselta.

- En minä sitä pallinaamaa halua.

Lopulta hän kuitenkin taipuu. Kyseisestä haastattelusta en jaksa räpsiä edes kuvia. Sen verran sapettaa Karpon kadottaminen.

Valoa nurmikentän päässä

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun huomaan Karpon poseeraavan puuta vasten ravintolan parkkipaikalla. Hän ei ehtinyt sittenkään lähteä! Kivi putoaa sydämeltäni.

Poseerauksen jälkeen Karpo alkaa ottaa askelia autoaan kohti. Eli hän ehtii sittenkin lähteä? Pulssini alkaa jälleen kohota.

Joudun tekemään seurapiirikokelaalle poikkeuksellisen toimenpiteen. Sykähdän puolustusvoimien taistelukoulutuksesta saamillani opeilla minua ja Karpoa erottavan nurmikentän yli. Ja tämä kaikki tapahtuu toki nolostuttavan nopealla vauhdilla.

Saavuttuani autolle saan kuin saankin sovittua haastattelun miehen kanssa. Jutustelun jälkeen astelemme samaa vauhtia takaisin tapahtumapaikalle, eihän se Karpo vielä lähdössä ollutkaan.

Tämä saa aikaisemman sykähtämisen näyttämään vielä astetta vinksahtaneemmalta.

Puolimatkassa kaartinjääkäritoverini tulee vastaan ja päätämme palata takaisin kohti komennuspaikkaa. Kävellessämme kohti kympin pysäkkiä kolmosen promokasseista pilkistävät auringonkukat herättävät paljon huomiota.

Tavallinen työpäivä.

Kolmonen tietää, millä varusmiestoimittaja vakuutetaan.

PS. Karpon haastattelu meni myöhemmin oikein hyvin, minkä lisäksi tilaisuuden yliluutnantti löysi paikkansa lehdestämme. Jostain syystä hän ei kyllä silloin maininnut mitään viime kohtaamisestamme.

Luku V: Rastila Rastböle

Tällä kertaa outoudet alkavat jo Kaisaniemestä. Oman elämänsä Justin Bieber heittää Kaisaniemen metroaseman edessä jäätävän tanssinumeron. Yksinkertaistettuna minut servattiin.

Hämääntyminen ei ole kuitenkaan suotavaa, sillä Rastila on seuraavana Metrobissen listalla. Osallistuvalle joukolle alue on lähinnä tunnettu leirintäalueestaan sekä aktiivisesta maahanmuuttajaelämästään.

Telttailuelämä on kuitenkin johtajapainotteiselle joukollemme (3+2+0) jo ehkä hieman liiankin tuttu käsite, joten päätämme olla perehtymättä siihen sen suuremmin. Metroasema sijoittuu ulkonäöltään jonnekin Myllypuron ja Vuosaaren välimaastoon.

Metroaseman viereinen S-Market herättää huomiomme ja päätämme lähteä lompsimaan sen suuntaan. Kaupan vierestä löydämme palan Rastilan ydintä: Suomen kurdiyhdistyksen konttori nakottaa puotia vastapäätä. Keskon rullakko yhdistyksen oven edessä kruunaa omalaatuisen vaikutelman.

Kivenheiton päässä kurdikeskuksesta löytyisi myös ensimmäinen mahdollinen tankkauspaikka, ravintola Pikku Pelikaani. Päätämme tällä kertaa kuitenkin jättää tämän vaihtoehdon käyttämättä.

Markiisin hohto

Herätämme huomattavan vähän huomiota kävellessämme Rastilan pieniä jalkakäytäviä pitkin, mitä nyt muutamat lapset katsovat kulmiensa ali. Pikkutietkin vaikuttavat kovin hiljaisilta, ei juurikaan mitään tavallisesta rivitaloidyllistä poikkeavaa havainnoitavaa.

Olemmekin jo melkein kääntymässä Pikku Pelikaania kohti, kun huomaan etumaastossa sinisen markiisin.

- Käydään nyt tuolla vielä kävelemässä, totean.

Kerrankin pieni reippailu kannatti.

Omaperäistä varastointia

Otto vaikuttaa oikein potentiaaliselta vierailukohteelta merihenkisine yksityiskohtineen. Ennen sisäänpääsyä joukkomme ehditään kuitenkin yllättää.

- AMPUKAA MEIDÄT, huutaa kolmen nuoren joukkio keskeltä tietä.

Otto houkuttelee valitettavasti ampumatoimintaa enemmän, joten joudumme siirtymään merihenkisen juottolan tiskille. Huomioarvo on jälleen taattu, aamujen määrää ja palveluspaikka kysellään ties kuinka monetta kertaa.

Alkuhuomiosta huolimatta terassilla on suhteellisen rauhallista, saamme aloitella oluemme melko mukavissa tunnelmissa. Mitä nyt yksi parhaat päivänsä nähnyt lähiörotta baariin astuessaan nokkelasti oivaltaa.

- Onks täällä jotkut kertausharjoitukset?

Herjan heittoa

No eihän siinä nyt kauaa mene kun sama mies saapuu olutpullon käteen saatuaan pöytämme viereen. Tavallisesta poiketen hän ei halua hallita keskustelua vaan heittelee sopiviin ja sopimattomiin väleihin omaa kommenttiraitaansa. Muun muassa ilmavoimat kääntyvät nokkelasti ilmavaivoiksi.

- Juoma kuluu kyllä nopeasti, toteaa toinen alikersanteistamme minulle.

Erityisesti miestä kiinnostavat vierailevan kokelaan olkapoletit ja hänen palveluspaikkansa kaakonkulmalla. Kokeelaamme valotettua hieman omaa tehtäväänsä hepulle hän hiljenee edes hetkeksi.

Kyllä mies kauniistikin osasi puhua.

- Sähän oot siellä sit ihan esikuntatason hommissa. No eipä mikään ihme, oot nimittäin sen verran särmän näkönen jätkä, mies ylistää tähtivieraskokelastamme.

Tässä vaiheessa kokelaamme kiittää kohteliaisuudesta

- No se oli vitsi. Jos et tajunnu, täräyttää hän ja sykähtää takaisin baarin suojiin.

Näin siis reservin jääkärikuljettaja.


Vessasta pelikaaniin

Ennen lähtöä täytyy tarkastaa vielä Oton merihenkinen vessa. Vuosaaren sijaan täällä oluen säilytykseen on valittu vielä erikoisempi paikka.

No, onpahan täydennys ja tyhjennys mahdollisimman lähellä.

Oton nähtyämme päätämme palata vielä Pikku Pelikaanin, sen verran suu napsasi varsinkin toisella alikersanteistamme.

Pikku Pelikaanin sisätiloihin ei ole eksynyt juuri ketään. Nappaamme nopeasti oluet ja suuntaamme terassille istuumaan.

Pelikaanissa operaatioryhmä saa olla hyvin rauhassa, ainoa mutina kuuluu ohittaessani potentiaalisen pubiruusukoalition terassilla.

- Mikäs rynnäkkö se tämä nyt on, joukosta mutistaan.

Hurttien huveja

Ihmiset eivät meitä Pelikaanissa piinaa, mutta nimen perusteella olisi kai pitänyt arvata, että eläimistähän se ongelma tulee. Terassin luukulla lukee kissan kokoisin kirjaimin ”Eläimiltä pääsy kielletty”, mutta niin vain puskee koira kakkosnelosen puolikas suussaan porteista sisään. Samalla se meinaa pyörähtää lähes alikersanttiedustajamme syliin

Toki mukana on myös omistaja, lienee kanta-asiakkaita.

- Tuskinpa tuosta nyt paljon iloa on, kun siiderin vaan osti, toteaa alikersantti lakonisesti.

Labradorinnoutajankokoinen sekarotuinen osaa hupia kuitenkin järjestää. Kun se on saanut tarpeeksi terassilla pörräämisestä siirtyy se nokkelana hurttana terassia ympäröivän istutuksen kimppuun. Ensinäkemältä on kuopankaivuu käynnissä.

Lukijalle tiedoksi: Tämä on kuvituskuva, emme löytäneet Rastilasta lammaslaidunta.

- Kyllä se nyt vaan näyttää siltä, että istutukset ovat saamassa uudet lannoitteet, napauttaa vierailijakokelaamme.

Alkaa olla passeli aika poistua.

Välimallin asema

Valuessamme metrolle summaamme Rastilan. Paikkana se jossain Vuosaaren ja Kontulan välimaastossa. Puhtoista on, mutta jäljellä on myös roima annos lähiöromantiikkaa. Toki leirintäalue tuo paikalle oman erityisnyanssinsa. Karavaanari on kaikkien kaveri.

Karavaanarit jäävät nyt näkemättä, kun on aika siirtyä kohti kotikasarmia. Alikersanttimme hakiessa soolosubit jäävät muut odottamaan Santahaminaan vievää linja-autoa.

Luku IV: Vuosaari Nordsjö

 Edellinen kierros oli tappio Metrobisselle. Myllypuro osoitti, ettei aivan joka metroaseman nurkalta löydykään kuppilaa. Ei ole kuitenkaan syytä lannistua vaan seuraavana päivänä otamme jo uutta matoa koukkuun. 

Vuorossa on toinen kolmesta metron päätepysäkistä eli Vuosaari. Omat mielikuvani Vuosaaresta liittyvät lähinnä satamaan, jalkapalloon ja työläisiin. Myös metroaseman oletin vastaavan mielikuvaa. Saapuessamme asemalle seurueemme, tällä kertaa muuten 2+2+0, oletus suorastaan sirpaloitui.

- Täähän on ihan niin kuin tieteiselokuvasta, toinen alikersanteista pohtii.

Noustessamme metroaseman portaat ylös on tehtävä valinta: oikealle vai vasemmalle. Yhteinen päätös johtaa vasemmalle. Sillan päästä avautuvan näkyvän tiivistää toinen alikersanteista.

- Ei jumalauta.

Eteemme avautuva puistonäkymä on aivan järkyttävän kliininen ja uudenkarhea, ei voida puhua mistään työläistouhusta. Kaiken kruunaa ohikiitävä skeittarinjulli, joka puhaltaa nokkelasti nollia nelikollemme.

Kliininen, mutta yllätyksiä täynnä


Jatkamme hämmennyksen vallassa matkaa kohti jättimäistä ostoskeskusta, joka sijaitsee aivan yksinäisen pilvenpiirtäjän vieressä. Myöhemmin otin selvää, että kyseessä on Cirrus, Suomen korkein asuinrakennus.

- Tää ei nyt ollut yhtään sitä mitä mie odotin, pohdin ääneen.

Onnenpotku on kuitenkin ostoskeskuksen päässä sijaitseva ravintola Fregatti, jonka arvioimme takuuvarmaksi paikaksi kurkunkostatukselle. Päätämme silti tutkia vielä Vuosaaren kliinisiä kerrostalokatuja.

Itä-Helsingiksi alue on aivan liian puhdas ja talot aivan liian uusia. Toinen alikersanteistamme kuitenkin huomaa vihdoin jotain menneisyydestä tuttua.

- Kato, täälläkin on Eestin Herkut.

Vanha kunnon Eestin Herkut! Mutta kuten kuvasta näkyy, jokin siinäkin on pielessä, kun se on sijoitettuna putipuhtaalle kerrostaloalueelle. Toisaalta jotain kertoo kai sekin, ettemme vieläkään uskaltaudu sisälle.

Sisäinen Solarium

Siirrymme pettymysten jälkeen kohti aiemmin bongaamaamme ostoskeskusta. Ihmisten suhtautuminen aiempiin paikkoihin verrattuna on hyvin erilaista, kylmä vilkaisu riittää. Löntystellessämme Fregattia kohti löytyisi vaihtoehtoinenkin illanviettotapa, mutta tällä kertaa sivuutamme sen.

Mistäköhän kertoo, että paikan viereisessä ovessa lukee "Hyökkäystie"

Fregatin ovella meidät huomataan vihdoin.

- Sotilaita, ne ampuu meitä, joukko lapsia huutaa ja juoksee maanisina karkuun.

Jääköön lukijan vastuulle päättää pitikö lasten väite paikkaansa.

Ostoskeskuksen sisällä odottaa jytky: Fregatti onkin vain ravintola, ei ollenkaan sopiva Metrobissen pirtaan. Muutenkin ostoskeskus yllättää muovisuudellaan. 

- Täältä me ei bisseä tulla saamaan, toteaa kokelastoverini osuvasti.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suihkia sukkelasti ostarin läpi. Etsintää on jatkettava.

Pelkkiä smokkeja ja tuulipukuja

Epäuskon ensiaskeleet valtaavat mielen. Ohitamme "Vuotalon", jossa toki olisi baari, mutta senkin habitus on kirjahyllyineen sellainen, että emme yksinkertaisesti raaski mennä sinne. Vieressä oleva taidenäyttely ei myöskään oikein vakuuta. Samppanjalasit sen kuin kilisevät.

Palvelutalon vierestäkään ei jostain syystä kuppilaa löydy. Jatkamme matkaa syvemmälle asuinalueelle. Kun olemme ohittaneet hiljaisen alueen huippunähtävyydet vapaaseurakunnan ja päiväkodin, alkaa epätoivo oikeasti realisoitua mielissämme. Tämä ei voi toistua taas.

- Eihän täällä ole edes ihmisiä missään, toinen seurueen kokelaista laukaisee.

Hän on kuitenkin unohtanut reippaan pikku pyöräilijän, joka urheasti morjesti joukkoamme pari minuuttia sitten.

(Puolalainen kuvituslapsi, toim. huom.)

Viimeinen oljenkorsi

Päätämme palata metroasemaa kohti. Projektista on tulossa melkoinen pannukakku, kun emme onnistu löytämään mistään juomapaikkoja. Lojuessamme epätoivon alhossa metroaseman kupeessa terävä alikersanttimme havaitsee kaukaa tutun kajastuksen.

- Onkos toi Koffin halogeenimainos, joka tuolla hohkaa?

Keidas on löytynyt aavikon keskeltä. Seurueemme siirtyy lähes juoksumarssiin. Edessä todellakin häämöttää kuninkaallinen menomesta, Pub Ulappasilta. Kun olisimme kääntyneet oikeaan alussa, olisimme löytäneet paikan välittömästi.

 Pubin edustalla naisjoukko noteraa varusmiehet välittömästi.

- Päivää, he toivottavat himokkaina.

- Ettehän te tästä voi ohikaan kävellä, kun on näemmä sen verran keveä askel.

Ja kaiken tämän jälkeen menemme silti sisään.

Nurkkiin tarjoilu

Ulappasiltaa vaivaa selkeä varastotilojen puute, oluttynnyrit on kasattu pubin nurkkaan. Omistaja piileskelee puolestaan omassa nurkkakopissaan. Kokonaisuuden kruunaavat vappukoristeet, jotka edelleen roikkuvat aneemisina katosta.

Tunnelma baarissa on melko seesteinen mm-jääkiekon vuoksi, saamme olla hyvin rauhassa. Mitä nyt muutama tyyppi palveluspaikkaa kyselee. Ja toki viereisessä pöydässä tuttu pubiruusukoalitio tarkkailee herkeämättä jokaista liikettämme. 

Oluen puolivälissä toinen alikersanteista tekee terävän havainnon.

- Tais baarimikko naukata omasta pullosta vähän sitä kuuluisaa ilolientä, hän havainnoi

Kaikille eivät hanatuotteet riitä.

Maali ratkaisee

Katselemme rauhassa pelin loppuun ja jätämme Ulappasillan taaksemme. Ovella Pubiruusukoalitio lausuu yhteisen lopputervehdyksen.

- Hei heeeiii, huuto kaikuu korvissa. Taka-ajatukset eivät jää äänensävyn perusteella epäselviksi.

Ulappasillalta on lyhyt matka metroasemalle. Epätoivoisesta alusta ja ennakko-odotuksien romuttumisesta huolimatta Vuosaaren keikka oli todellinen menestys. Kyllä nyt maistuu subi.

Luku III: Myllypuro Kvarnbäcken

Operaatio Metrobisse on saavuttanut melkoisen suosion edellisten tapahtumarikkaiden reissujen jälkeen. Seuraavalle matkalle Helsingin metroasemien syvyyksiin on suorastaan tunkua. Into piukeina pelmahdamme Myllypuron metroasemalle ennätysvahvuudella 2+2+2. Alku lupaa ainakin hyvää, sillä metroasema on tähän astisista askeettisin. Oikeastaan asema tuo mielleyhtymiä lähinnä rakkaaseen itänaapuriimme.

Syöksymme ulos metrosta ja eteemme lävähtää melkoisen kallioinen maisema. Tilataideteoksen ohella huomion kiinnittää Myllypuron ostoskeskus, joka harmiksemme on remontissa. Oikeastaan koko alueen teema tuntuu olevan Under Construction. No, eiköhän muualtakin anniskelupaikkoja löydy.

Onks tääl baareja jossain?

Sukellamme syvellämme Myllypuroon metsäisen puistontapaisen läpi. Puiston habitus viittaa vahvasti siihen, että askeleensa kannattaa valita hyvin tarkkaan, tanssii huumeneulojen kanssa. Asuntoalueen jalkakäytävillä eivät enää uhkaa enää huumeneulat vaan pyöräilijät, joista yksi meinaakin huristaa holtittoman joukkiomme yli.

- Voin minä täällä ajotielläkin ajaa, nainen kuittaa kurvatessaan ohi.

Ihastellessamme alueen kerrostalolähiöarkkitehtuuria huomataan kurkkusalaattiunivormumme ensimmäisen kerran.

 Seuraa häiriintynyt vuoropuhelu, jossa on osallisena Metrobissen ensikertalainen alikersantti sekä kaksi pikkutyttöä.

- Ootteks te mihin menossa, tytöt kyselevät meiltä uteliaana

- Kuhan tässä kattellaan. Satutteks te tietämään jotain hyviä baareja täällä, alikersantti kysyy nohevasti tuskin kouluikään ehtineiltä tytöiltä.

Eivätpä jostain syystä tienneet. Seuraa jäätävä hiljaisuus, jonka jälkeen muun osaston valtaa kiusaantunut nauru.

Saa poistuttaa

Jatkamme matkaa bongataksemme yhä enemmän geneerisiä kerrostaloja ja keskeneräisiä katuja. Löytyypä muistoja puolen vuoden takaakin.

- Onks toi joulukuusi tuolla parvekkeella, toinen alikersanteista pohtii mietteliäänä.

Muu osasto vahvistaa havainnon. Joulu on joillekin jokapäiväistä.

Joulukuusen jälkeen joukko pieniä lapsia huomaa jälleen meidät

- Asento, lepo, lapset huutavat.

Jo aiemmin äänessä ollut alikersantti valitsee sanat tähänkin tilanteeseen.

- Taakse poistu, hän huutaa lapsille.

Tällä kertaa vastaanotto on hieman parempi. Lapset tottelevat käskyä ja pääsemme jatkamaan syvemmälle Myllypuroon. Mitään kovin mielenkiintoista ei vaan tunnu löytyvän.

- Äsken löytyi ala-aste ja nyt on edessä kirkko, toteaa joukon jatkona kulkeva korpraali.

Lause tiivistää aika hyvin alueen tämänastisen tarjonnan.

Onks teil aseita?


Kauaa ei ehdi edellisestä kulua, kun olemme jälleen maahanmuuttajataustaisten nuorten loppumattoman huomion kohteena.

ARMEIJA, huutavat lapset meille.

Sivuutamme lapset kääntymällä nopeasti sivutielle. Tällä kertaa emme kuitenkaan huomaa yhtä asiaa. Näillä lapsilla on polkupyörät.

(kuvituskuva, toim. huom.)

Emme ehdi pitkään kulkea sivupolkua, kun toinen alikersanteista huomaa uhkan lähestyvän.

- Ei saatana ne ajaa meitä takaa.

Pian he ovat pyöräilleet vierellemme täynnä mitä mielenkiintoisempia kysymyksiä.

- Miten teihin voi liittyä?

- Onks teil aseita?

Vastaamme kysymyksiin niin kohteliaasti kuin pystymme, ja samalla alamme liueta takaisin kohti ostoskeskuksen raunioita. Vieläkään ei ole paikkaa löytynyt. Metroaseman Teboilinkin vieressäkin kyyhöttää vain yksinäinen Lada. Ilman kaupan hintaan yleensä kuuluvaa pirtutrokaria.

Himmeä kukkula

Kun paikkaa ei löytynyt vieläkään, päätämme lähteä etsimään Myllypuron urheilupuiston suunnasta. Ohittaessamme metroaseman noteeravat aseman vieressä siestaa viettävät keskikaljakuninkaat läsnäolomme.

- Sotilas! Katse oikeaan päin, karjaisee yksi hemmoista imitoiden samalla letkeästi sulkeisista tuttua elettä.

Urheilupuiston suunta alkaa osoittautua myös tyhjäksi arvaksi. Jäätävän kokoisten hallien jälkeen löytyy vain tie, jolla on elämää yhtä paljon kuin pohjoiskorealaisilla elintarvikemessuilla.

Tien päästä löytyy lopulta melkoinen yllätys: aivan hervottoman kokoinen kukkula. Päätämme kiivetä sen laelle tähystämään, jospa jostain löytyisi paikka missä kurkkuaan kostuttaa.

Kolmen hengen partiomme paras havainto on kilometrin päässä sijaitseva Prisma, joten kapuamme alas kukkulalta pettymys niskassamme.

Tappiomieliala alkaa olla jo melkoinen. Onneksi juuri samalla hetkellä kukkulan viereen kurvaakin bussi, jolla pääsemme ketterästi takaisin metroasemalle. Toiveena olisi löytää jotain matkan varrelta, mutta metroasema tulee eteen liian nopeasti. Peli on menetetty.

Joulusta pääsiäiseen

Alikersantti tiivistää pettymyksen noustessamme metroon.

- Joulua odotettiin, mutta pääsiäinen tuli.

Operaatio Metrobisse epäonnistui siis löytämään Myllypuron metroaseman lähistöltä yhtään sopivaa nautiskelupaikkaa. Onko syynä seikkailijoiden väärät reittivalinnat vai alueen äärimmäisen huono tarjonta? Vaikea sanoa.

Metrobisse ei kuitenkaan jää itkemään, kun maito on jo maassa ja siemen jo kylvetty, sillä seuraava mahdollisuus on vain pysäkin matkan päässä.

Luku II: Kontula Gårdsbacka

Vantaan  rajan hivuttelemisen jälkeen Operaatio Metrobissen on vuoro valua Kontulaan. Kontulalla on helsinkiläisessä mytologiassa oma maineessa, mutta Metrobisse ei ole siitä kovinkaan huolissaan. Saapuessamme näyttää Kontulan metroasema sisältä siltä, että se edes vähän yrittää esittää maanalaista. Eipä laitosta siltikään miksikään tunnelman tyyssijaksi voi kuvata.

Tällä kertaa joukko on harventunut, kolme miestä onnistui saapumaan rankan palveluspäivän jälkeen jatkamaan tutkimusretkeä. Maaginen luku siis tällä kertaa 2+1+0, johtajatason toimintaa. Kovin moni muu ei ohellamme vaivaudu metrosta Kontulan kohdalla ulostautumaan.

Kontulan Kevättervehdys

Noustessamme liukuportaat ylös eteen avautuu suurenmoinen näky: keväinen Kontulan ostoskeskus kaikessa betonisuudessaan. Huhupuheiden mukaan kyseessä olisi Suomen suurin avokattoinen ostosparatiisi.

- Ja baari olisi tarjolla heti ensimmäisenä, mukana oleva alikersantti toteaa viitaten edessä näkyvään kuppilaan.

Emme kuitenkaan lankea kiusaukseen heti ensimmäisenä, vaan päätämme aluksi tutustua paremmin betonikolossiin. Metroaseman viereistä aukeaa hallitsee suuri pyöreä rakennus, jonka esikuvaksi tunnistan Viipurin pyöreän tornin. Esikuvassa ei kylläkään ole Instrumentariumin mainosta. Yleiskuvaa katsoessa harva puhuisi esteettisestä.

Alkaessamme siirtyä pois ostosunelman alueelta huomioidaan sotilasasumme ensimmäistä kertaa. Omanlaiseen univormuunsa eli viiksiin, farkkuihin, farkkutakkiin ja farkkukankaiseen kalastajahattuun sonnustautunut herrasmies nostaa seurueemme nähdessään käden lippaan ja huudahtaa ystävällismielisen tervehdyksen.

-ZABBBBBBBBBAAAAA!!!

Emme jostain syystä jää kuuntelemaan puheenvuoroa loppuun vaan jatkamme matkaa ulos ostarilta. Ohitamme kävellessämme apteekin, jonka vastapäätä on alko, jonka vieressä on pubi ja jonka seinustalta on sisäänkäynti terveysasemalle. Harrastukset tukevat selvästi toisiaan.

Tappajalokit kalliolla


Kontulan elämä päättyy käytännössä ostoskeskukseen. Ulkopuolella ei ole kuin korkeahkoja kerrostaloja ja myllättyä asvalttitietä. Luonto on jopa yllättävän lähellä verrattuna vaikka Mellunmäkeen. Kyllä Isännänpolkua tallatessa kelpaa.

Pikantin tuulahduksen luontoäidin helmoista tuo jäätävän suuri lokkiröykkiö, joka parveilee erään kerrostalon viereisen nurmialueen yllä.

(Kuvituslokki, toim. huom.)

- Eikös ne kaatopaikkojenkin yllä liihottele, seurueen alikersantti napauttaa osuvasti.

Siinä vaiheessa, kun linnut alkavat käydä todella tuttavallisiksi, omaan mieleen juolahtaa  lähinnä erään suhteellisen tunnetun muusikon suosima toimintatapa.

Päädymme kerrostaloröykkiöiden seasta aivan metroradan viereen, itsemurhaetäisyydelle. Se olisikin saattanut olla ihan potentiaalinen vaihtoehto, kun huomioi ominaisaromin, joka radan viereen upotetuista betonisyvennyksistä nousee.

- Kusiputkia noiden täytyy olla, alikersantti sivaltaa.

Herkut ne on Eestissäkin


Päästyämme takaisin ostarille täytyy vielä tehdä pikainen vilaus kompleksin tarjontaan. Tällä kierroksella onnistumme jälleen stimuloimaan eräiden yksilöiden mallasaromien herkistyttämiä aisteja.

- Sotilaspojat! se on teeeejiiiinolla!!

No aivan, varmasti on, kun ei se mitään muuta koskaan ole ollutkaan.

Hemmojen huutaessa vasemmalle puolelle lävähtää kontulalainen erikoisuus: Eestin Herkut. Enpä sano mitään muuta kuin että ulkoasuun on ainakin selvästi panostettu roimalla kädellä. Sisään emme uskalla astua.

Palatessamme kohti päivän pubivalintaa hilpeämieliset veikkoset haluavat vielä tulla halailemaan ja kättelemään. Tuurilla ja taidolla onnistumme kuitenkin väistämään huojuvan zombielauman.

Ei nimi pubia pahenna

Kontulan edustajaksi Metrobisse valitsi Pub Kontulan. Erityismaininta kekseliäästä nimestä, päheästä moposta ikkunassa ja itse baarin katossa sekä kätevästä sijainnista Kontulan uimahallia vastapäätä. Taas kerran harrastus tukee toistaan.

Sen ensimmäisellä kerralla tässä operaatiossa oppi, että baariin astuessa on huomio taattu. Niin on nytkin. Hiljainen terassi ei anna viitteitä siitä, että sisällä on täysi keski-ikäisten kansanjuhla käynnissä. Kun kaikki eivät selkeästi ole ihan tajuissaan, vinkkaa vanha nainen oven suusta koko porukalle, että salunaan on astunut uusia sheriffejä.

Ennen kuin ehdimme napata peruskeskikaljat kätösiimme on  baarin isähahmo jo käynyt kättelykierroksen läpi. Eräs vanha mies tulee hipelöimään RUK-ristiäni ja toteaa lapsuuden into kasvoillaan.

- Näin!

- Ja eräskin nainen kosketti minua olkapäähän, muistelee alikersanttimme baariin saapumista jälkikäteen.

Tiedä mihin sekin olisi voinut johtaa.

Viestimies on tiedemies

Asennettuamme itsemme terassille tunnelma rauhoittuu. Aurinko paistaa mukavasti, tällä kertaa terassi on jopa ihan viihtyisä.

Rauha ei tietenkään ole ikuista. Pian mies heijastinliivitakissa kampeaa itsensä terassille. Kädessään hänellä on olut ja tervasnapsi, tervasnapsi tarkoitettu viestiaselajia edustavalle alikersantillemme. Alikersanttimme kieltäytyy kunniasta kohteliaasti ja kuin varmuuden vakuudeksi kokelastoverini nokittaa vielä.

- Se on vaan se kaksi sotilaallista.

Istuttuaan alas mies alkaa kertomaan omia inttimuistojaan. Samat tarinat, joita kaikilla on kunnian kentiltä kerrottavina. Erityinen rakkaus miehellä on muodostunut viestiaselajiin, ja sen hän muistaa lukuisat kerrat mainita.

- Viestimies on tiedemies.

 Yltyypä tarinaniskentä niin, että kaverit pääsevät jo toppuuttelemaan.

- Anna nyt saatana poikien juoda oluensa rauhassa, toisesta pöydästä kuitataan.

Uhka ylhäältä

Kun viestimies lähtee sisälle santsaamaan mallasta, kaikuu seurueellemme kysymys sangen yllättävästä suunnasta.

- Oottekste iltavapailla, silminnähden pitkiä päiviä täällä nähnyt nainen kuulustelee terassin ylittävältä sillalta.

Nainen päättää jututtaa meitä pitkän tovin huutelemalla ylhäältä. Tarinansa hän päättää kummalliseen anekdoottiin.

- Tiesittekste, et Jari Litmanen asuu ihan siinä Santiksen lähellä?

No ei kyllä tiedetty.

Ja lopuksi virtaa viina...

Alkaa olla aika lähteä kohti kotikasarmia. Sitä ennen terassin aurinkolasipäinen mies valistaa meitä omasta viinanhuuruisesta palvelusajastaan Lohtajan lähistöllä. No, kaikilla on oma tarinansa.

Käppäilessämme liukuportaita alas summaamme yhteen Kontulan. Ostoskeskus tarjoaa karuudessaan muutavan keskivertoterassipaikan, mutta muuten ei voitane mistään kuninkaiden kortteerista puhua.

Voimme siis alkaa luovia suosiolla Santahaminan suuntaan. Tällä kertaa minä tarjoan subit.

Luku I: Mellunmäki Mellungsbacka

Operaatio Metrobisse alkaa Mellunmäestä. Ensimmäiselle etapille suuressa seikkailussamme matkaan lähti neljän hengen seurue. Jos sotilasarvot kiinnostavat niin maaginen luku on 1+2+1. Nappuloilla ei Mellunmäessä ole kuitenkaan mitään merkitystä. Varusmies on hämmentävä näky mellunmäkeläiselle oli hänellä messinkiä rinnuksessaan tai ei.

Astuessamme ulos metrosta aurinkoiselle Mellunmäelle ei näky juuri poikkea metroasemista, joita olemme palvelusaikanamme kolunneet. Vaalimainokset koristavat vielä JCDecauxin mainostauluja. Eihän "Jytkystä" ole ehtinytkään kulua kuin parikymmentä hassua tuntia.

Koska asema on päätepysäkki, tyhjenee metro täysin. Asemaa käyttää kansalaislähde Wikipedian mukaan liki 8000 matkustajaa  päivässä. Securitaksen vartija käy vielä vaunu vaunulta varmistamassa, ettei kukaan lähde mukaan kääntöraiteelle. Mielenkiintoinen kokemus sekin varmaan olisi.

Kaiken lisäksi lähellä

Livuttuamme liukuportaat alas odottaa aseman vieressä iloinen yllätys.

- Se näissä Itä-Helsingin metroasemissa on hyvä, ettei kauaa tarvitse ettiä löytäkseen terassin, toinen mukana olevista alikersanteista toteaa ensimmäisen terassin pelmahtaessa silmiemme eteen. 

Etninen ilmasto pistää seurueeseen kuuluvan kaartinjääkärin korvaan.

- Oon kuullu suomea tääl ainoastaan teidän suusta, hän toteaa.

Terassilla ei ole kuitenkaan kovin eloisaa, joten päätämme jatkaa kierrosta. Kierrettyämme paikallisen K-Supermarketin taakse luovat muutaman kerroksen korkuiset kerrostalot mielenkiintoisen mielleyhtymän. Aivan kuin Lappeenrannan Lauritsalassa olisi. Mukana oleva lappeenrantalainen alikersantti vahvistaa mielleyhtymäni.

Yritämme päästä sisään paikalliseen ostoskeskukseen, mutta valitettavasti se on laittanut ovensa säppiin jo vuosia sitten. Lama ei tule yksin.

Tunturitieltä itään

Päädymme jonkin asteiselle kävelykadulle, jonka varrelta löytyy niin rupuisia juottoloita kuin kämäisiä kampaamoitakin. Erikoisuutena mainittakoon venäläinen ruokakauppa, joka ei tällä kertaa kuitenkaan houkuttele nälkäistä varusmiestä. Päätämme säästää pelmenit toiseen kertaan.

Oudot kadunnimet hämmentävät. Korvatunturinpolku, Pallastunturintie. Millä logiikalla tällaiselle alueelle valitaan moisia kadunnimiä? Rakennuskanta ei Tunturi-Lappia mieleen tuo.

- Tottumattomalle silmälle näyttää siltä, että koko ajan edessä olisi sama maisema, mukana oleva toinen alikersantti toteaa betonisokkelosta, johon olemme itsemme eksyttäneet.

Länkkäri janon sammuttaa

Tutkiskelu tekee nälkäiseksi, joten alamme pohtia mahdollista ruokailupaikkaa. Valitettavasti tarjolla ei ole kuin järjetön määrä perinteisiä kebab-pizza-kombinaatteja, joten päätämme turvautua Herttoniemen Subwayhin paluumatkalla. Vanhassa vara parempi.

Ruokapuolen ratkettua jää ongelmaksi enää juomapuoli. Jostain täytyisi löytää paikka, jossa kuivahtanutta kitalakeaan kostuttaa. Kävelemme aikamme, kunnes törmäämme leikkipuistoon, sivistyksen rajapyykkiin. On käännyttävä takaisin.

Matkamme varrelle oli jäänyt useampikin ravitsemusliike, mutta erityisesti mieleen jäi Pub Länkkäri, jonka lopulta valikoimme nautintohetken suorituspaikaksi.

Väärä paikka, väärä aika

Ennen astumista sisään Länkkärin ovesta herää epäilys, jääkiekkoselostaja kouhottaa kauiuttimissa. Niinpä niin, Blues-HIFK, neljäs ja ratkaiseva loppuottelu. Baarin täytyy olla tupaten täynnä.

Ottaessamme rohkeat askeleet sisään huomaamme oletuksen totaalisen vääräksi. Muutama hikinen karju huohottaa kuvastimen edessä, muuten sisällä on melko rauhallista. Kunnes pelikonetta oven suussa hakkaava nainen päättää avata pelin.

- AIJJJJJJJJJAIIII! Taitaa pojat olla eksynyt vähän väärän paikkaan, nainen toteaa himokkaasti pelikoneen äärestä.

Tässä vaiheessa tulee kiire tilata juomia. Osa seurueesta meinaa jopa livistää paikalta. Saamme kuitenkin kerättyä rohkeutemme ja nappaamme nopeasti kolmen euron tuopit kantoon ja iskemme ulkoterassille. Tai no, terassitunnelmaa on aika hankala saada aikaan betonihäkissä, josta tuskin näkee ulos.

Oottekste Länsimäkeläisii?

Terassilla on rauhallista, muut asiakkaat ovat pesiytyneet sisälle. Alamme jo päästä hieman kevättunnelmiin. Huurteinen maistuu ja aurinko mollottaa iltataivaalla.

Varusmies ei kuitenkaan tule Mellunmäkeen herättämättä huomiota. Pian pöydämme viereen saapuu kaksi pubiruusua "tupakalle". Toiselle tärkeintä on tietää, olemmeko Länsimäestä. Niin, olemme itse asiassa ajautuneet tietämättämme Vantaalle.

Toinen ruusuista onkin jo sitten huomattavasti mielenkiintoisempi tapaus. Asepukumme stimuloivat hänen humalan hapattamia aivojaan. Niinpä hän alkaa kertoa tarinaa sukulaisestaan, joka on firmalla töissä. 

- Se valvoo siellä ilmatilaa tai jotain, nainen sopertaa.

Valitettavasti selitys on hankalahkon kuuloista naisen purskahtaessa puolen minuutin välein hallitsemattomaan naururemakkaan. Meilläkin on pokerissa pitämistä. Jostain ihmeen syystä juomat kuluvat tilanteessa yllättävän nopeasti.

- Juokaa ny saatana ne juomanne loppuun, kaartinjääkäriedustajamme supisee kitatessaan omasta kolpakostaan.

Komeita poikia

Painostuksen jälkeen kaikki saavat kaadettua juomat kitusiinsa ja lähdemme puolijuoksua takaisin metroasemalle. Juostessamme vanhempi naishenkilö ei voi olla noteeramatta seuruettamme.

- No nyt on komeita poikia, hän huudahtaa ohittaessaan meidät.

Liidettyämme asemalle pitkin Korvatunturinpolkua (ei vaan käsitä vieläkään) noterataan asfalttisoturijoukkiomme vielä kerran.

- Ootteks te sotaan lähdössä, huutaa merkkari-iässä oleva lapsi meidän peräämme.

Mielessäni vastaan hänelle, että ei sotaan, mutta mahdollisimman kauas täältä. 

Jotain kiehtovaa Mellunmäessä kuitenkin on. Oudot kadunnimet ja räkäiset juottolat sisältävät aimo annoksen alkukantaista charmia. Ja jos varusmiesaikana ei koe saavansa tarpeeksi huomiota, kannattaa Mellunmäki käydä tarkastamassa. Juttuseurasta ei tule olemaan pulaa.

Luku 0

Tervetuloa Operaatio Metrobissen pariin! Operaatio Metrobisse lähti liikkeelle pienestä ja päättömästä ajatuksesta lähteä käymään Helsingin metroliikenteen päätepysäkillä Mellunmäessä. Tästä pienestä, mutta sympaattisesta suunnitelmasta se kasvoi mahtipontiseksi operaatioksi, jonka tarkoituksena on syventää seikkailijoiden Helsingin tuntemuksista. Suurin osa Operaatio Metrobisseen osallistuvista on peräisin Helsingin ulkopuolelta, joten Helsinkituntemus voisi olla paremmallakin tasolla.

Samalla, kun parannamme Helsinkituntemustamme, tarkistamme myös metroasemien lähistöjen tarjonnan: mitä löytyy, missä kannattaa käydä ja mikä välttää. Erityiskohteena ovat huurteisia mietoja alkoholijuomia tarjoilevat ravitsemusliikkeet. Ja useasti yksi sotilallinen riittää mainiosti arvion pohjaksi.

Niin, unohdinpa mainita yhden asian. Kaikki Operaatio Metrobisseen osallistuvat tutkimusretkeilijät suorittavat tällä hetkellä varusmiespalvelustaan. Tämän tuo oman lisämausteensa tutkimusretkeemme, sillä joukko varusmiehiä herättää aina huomiota missä tahansa he liikkuvatkin.

Antoisia lukuhetkiä!