Tällä kertaa outoudet alkavat jo Kaisaniemestä. Oman elämänsä Justin Bieber heittää Kaisaniemen metroaseman edessä jäätävän tanssinumeron. Yksinkertaistettuna minut servattiin.
Hämääntyminen ei ole kuitenkaan suotavaa, sillä Rastila on seuraavana Metrobissen listalla. Osallistuvalle joukolle alue on lähinnä tunnettu leirintäalueestaan sekä aktiivisesta maahanmuuttajaelämästään.
Telttailuelämä on kuitenkin johtajapainotteiselle joukollemme (3+2+0) jo ehkä hieman liiankin tuttu käsite, joten päätämme olla perehtymättä siihen sen suuremmin. Metroasema sijoittuu ulkonäöltään jonnekin Myllypuron ja Vuosaaren välimaastoon.
Metroaseman viereinen S-Market herättää huomiomme ja päätämme lähteä lompsimaan sen suuntaan. Kaupan vierestä löydämme palan Rastilan ydintä: Suomen kurdiyhdistyksen konttori nakottaa puotia vastapäätä. Keskon rullakko yhdistyksen oven edessä kruunaa omalaatuisen vaikutelman.
Kivenheiton päässä kurdikeskuksesta löytyisi myös ensimmäinen mahdollinen tankkauspaikka, ravintola Pikku Pelikaani. Päätämme tällä kertaa kuitenkin jättää tämän vaihtoehdon käyttämättä.
Markiisin hohto
Herätämme huomattavan vähän huomiota kävellessämme Rastilan pieniä jalkakäytäviä pitkin, mitä nyt muutamat lapset katsovat kulmiensa ali. Pikkutietkin vaikuttavat kovin hiljaisilta, ei juurikaan mitään tavallisesta rivitaloidyllistä poikkeavaa havainnoitavaa.
Olemmekin jo melkein kääntymässä Pikku Pelikaania kohti, kun huomaan etumaastossa sinisen markiisin.
- Käydään nyt tuolla vielä kävelemässä, totean.
Kerrankin pieni reippailu kannatti.
Omaperäistä varastointia
Otto vaikuttaa oikein potentiaaliselta vierailukohteelta merihenkisine yksityiskohtineen. Ennen sisäänpääsyä joukkomme ehditään kuitenkin yllättää.
- AMPUKAA MEIDÄT, huutaa kolmen nuoren joukkio keskeltä tietä.
Otto houkuttelee valitettavasti ampumatoimintaa enemmän, joten joudumme siirtymään merihenkisen juottolan tiskille. Huomioarvo on jälleen taattu, aamujen määrää ja palveluspaikka kysellään ties kuinka monetta kertaa.
Alkuhuomiosta huolimatta terassilla on suhteellisen rauhallista, saamme aloitella oluemme melko mukavissa tunnelmissa. Mitä nyt yksi parhaat päivänsä nähnyt lähiörotta baariin astuessaan nokkelasti oivaltaa.
- Onks täällä jotkut kertausharjoitukset?
No eihän siinä nyt kauaa mene kun sama mies saapuu olutpullon käteen saatuaan pöytämme viereen. Tavallisesta poiketen hän ei halua hallita keskustelua vaan heittelee sopiviin ja sopimattomiin väleihin omaa kommenttiraitaansa. Muun muassa ilmavoimat kääntyvät nokkelasti ilmavaivoiksi.
- Juoma kuluu kyllä nopeasti, toteaa toinen alikersanteistamme minulle.
Erityisesti miestä kiinnostavat vierailevan kokelaan olkapoletit ja hänen palveluspaikkansa kaakonkulmalla. Kokeelaamme valotettua hieman omaa tehtäväänsä hepulle hän hiljenee edes hetkeksi.
Kyllä mies kauniistikin osasi puhua.
- Sähän oot siellä sit ihan esikuntatason hommissa. No eipä mikään ihme, oot nimittäin sen verran särmän näkönen jätkä, mies ylistää tähtivieraskokelastamme.
Tässä vaiheessa kokelaamme kiittää kohteliaisuudesta
- No se oli vitsi. Jos et tajunnu, täräyttää hän ja sykähtää takaisin baarin suojiin.
Näin siis reservin jääkärikuljettaja.
Vessasta pelikaaniin
Ennen lähtöä täytyy tarkastaa vielä Oton merihenkinen vessa. Vuosaaren sijaan täällä oluen säilytykseen on valittu vielä erikoisempi paikka.
No, onpahan täydennys ja tyhjennys mahdollisimman lähellä.
Oton nähtyämme päätämme palata vielä Pikku Pelikaanin, sen verran suu napsasi varsinkin toisella alikersanteistamme.
Pikku Pelikaanin sisätiloihin ei ole eksynyt juuri ketään. Nappaamme nopeasti oluet ja suuntaamme terassille istuumaan.
Pelikaanissa operaatioryhmä saa olla hyvin rauhassa, ainoa mutina kuuluu ohittaessani potentiaalisen pubiruusukoalition terassilla.
- Mikäs rynnäkkö se tämä nyt on, joukosta mutistaan.
Ihmiset eivät meitä Pelikaanissa piinaa, mutta nimen perusteella olisi kai pitänyt arvata, että eläimistähän se ongelma tulee. Terassin luukulla lukee kissan kokoisin kirjaimin ”Eläimiltä pääsy kielletty”, mutta niin vain puskee koira kakkosnelosen puolikas suussaan porteista sisään. Samalla se meinaa pyörähtää lähes alikersanttiedustajamme syliin
Toki mukana on myös omistaja, lienee kanta-asiakkaita.
- Tuskinpa tuosta nyt paljon iloa on, kun siiderin vaan osti, toteaa alikersantti lakonisesti.
Labradorinnoutajankokoinen sekarotuinen osaa hupia kuitenkin järjestää. Kun se on saanut tarpeeksi terassilla pörräämisestä siirtyy se nokkelana hurttana terassia ympäröivän istutuksen kimppuun. Ensinäkemältä on kuopankaivuu käynnissä.
Lukijalle tiedoksi: Tämä on kuvituskuva, emme löytäneet Rastilasta lammaslaidunta.
- Kyllä se nyt vaan näyttää siltä, että istutukset ovat saamassa uudet lannoitteet, napauttaa vierailijakokelaamme.
Alkaa olla passeli aika poistua.
Välimallin asema
Valuessamme metrolle summaamme Rastilan. Paikkana se jossain Vuosaaren ja Kontulan välimaastossa. Puhtoista on, mutta jäljellä on myös roima annos lähiöromantiikkaa. Toki leirintäalue tuo paikalle oman erityisnyanssinsa. Karavaanari on kaikkien kaveri.
Karavaanarit jäävät nyt näkemättä, kun on aika siirtyä kohti kotikasarmia. Alikersanttimme hakiessa soolosubit jäävät muut odottamaan Santahaminaan vievää linja-autoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti