Luku I: Mellunmäki Mellungsbacka

Operaatio Metrobisse alkaa Mellunmäestä. Ensimmäiselle etapille suuressa seikkailussamme matkaan lähti neljän hengen seurue. Jos sotilasarvot kiinnostavat niin maaginen luku on 1+2+1. Nappuloilla ei Mellunmäessä ole kuitenkaan mitään merkitystä. Varusmies on hämmentävä näky mellunmäkeläiselle oli hänellä messinkiä rinnuksessaan tai ei.

Astuessamme ulos metrosta aurinkoiselle Mellunmäelle ei näky juuri poikkea metroasemista, joita olemme palvelusaikanamme kolunneet. Vaalimainokset koristavat vielä JCDecauxin mainostauluja. Eihän "Jytkystä" ole ehtinytkään kulua kuin parikymmentä hassua tuntia.

Koska asema on päätepysäkki, tyhjenee metro täysin. Asemaa käyttää kansalaislähde Wikipedian mukaan liki 8000 matkustajaa  päivässä. Securitaksen vartija käy vielä vaunu vaunulta varmistamassa, ettei kukaan lähde mukaan kääntöraiteelle. Mielenkiintoinen kokemus sekin varmaan olisi.

Kaiken lisäksi lähellä

Livuttuamme liukuportaat alas odottaa aseman vieressä iloinen yllätys.

- Se näissä Itä-Helsingin metroasemissa on hyvä, ettei kauaa tarvitse ettiä löytäkseen terassin, toinen mukana olevista alikersanteista toteaa ensimmäisen terassin pelmahtaessa silmiemme eteen. 

Etninen ilmasto pistää seurueeseen kuuluvan kaartinjääkärin korvaan.

- Oon kuullu suomea tääl ainoastaan teidän suusta, hän toteaa.

Terassilla ei ole kuitenkaan kovin eloisaa, joten päätämme jatkaa kierrosta. Kierrettyämme paikallisen K-Supermarketin taakse luovat muutaman kerroksen korkuiset kerrostalot mielenkiintoisen mielleyhtymän. Aivan kuin Lappeenrannan Lauritsalassa olisi. Mukana oleva lappeenrantalainen alikersantti vahvistaa mielleyhtymäni.

Yritämme päästä sisään paikalliseen ostoskeskukseen, mutta valitettavasti se on laittanut ovensa säppiin jo vuosia sitten. Lama ei tule yksin.

Tunturitieltä itään

Päädymme jonkin asteiselle kävelykadulle, jonka varrelta löytyy niin rupuisia juottoloita kuin kämäisiä kampaamoitakin. Erikoisuutena mainittakoon venäläinen ruokakauppa, joka ei tällä kertaa kuitenkaan houkuttele nälkäistä varusmiestä. Päätämme säästää pelmenit toiseen kertaan.

Oudot kadunnimet hämmentävät. Korvatunturinpolku, Pallastunturintie. Millä logiikalla tällaiselle alueelle valitaan moisia kadunnimiä? Rakennuskanta ei Tunturi-Lappia mieleen tuo.

- Tottumattomalle silmälle näyttää siltä, että koko ajan edessä olisi sama maisema, mukana oleva toinen alikersantti toteaa betonisokkelosta, johon olemme itsemme eksyttäneet.

Länkkäri janon sammuttaa

Tutkiskelu tekee nälkäiseksi, joten alamme pohtia mahdollista ruokailupaikkaa. Valitettavasti tarjolla ei ole kuin järjetön määrä perinteisiä kebab-pizza-kombinaatteja, joten päätämme turvautua Herttoniemen Subwayhin paluumatkalla. Vanhassa vara parempi.

Ruokapuolen ratkettua jää ongelmaksi enää juomapuoli. Jostain täytyisi löytää paikka, jossa kuivahtanutta kitalakeaan kostuttaa. Kävelemme aikamme, kunnes törmäämme leikkipuistoon, sivistyksen rajapyykkiin. On käännyttävä takaisin.

Matkamme varrelle oli jäänyt useampikin ravitsemusliike, mutta erityisesti mieleen jäi Pub Länkkäri, jonka lopulta valikoimme nautintohetken suorituspaikaksi.

Väärä paikka, väärä aika

Ennen astumista sisään Länkkärin ovesta herää epäilys, jääkiekkoselostaja kouhottaa kauiuttimissa. Niinpä niin, Blues-HIFK, neljäs ja ratkaiseva loppuottelu. Baarin täytyy olla tupaten täynnä.

Ottaessamme rohkeat askeleet sisään huomaamme oletuksen totaalisen vääräksi. Muutama hikinen karju huohottaa kuvastimen edessä, muuten sisällä on melko rauhallista. Kunnes pelikonetta oven suussa hakkaava nainen päättää avata pelin.

- AIJJJJJJJJJAIIII! Taitaa pojat olla eksynyt vähän väärän paikkaan, nainen toteaa himokkaasti pelikoneen äärestä.

Tässä vaiheessa tulee kiire tilata juomia. Osa seurueesta meinaa jopa livistää paikalta. Saamme kuitenkin kerättyä rohkeutemme ja nappaamme nopeasti kolmen euron tuopit kantoon ja iskemme ulkoterassille. Tai no, terassitunnelmaa on aika hankala saada aikaan betonihäkissä, josta tuskin näkee ulos.

Oottekste Länsimäkeläisii?

Terassilla on rauhallista, muut asiakkaat ovat pesiytyneet sisälle. Alamme jo päästä hieman kevättunnelmiin. Huurteinen maistuu ja aurinko mollottaa iltataivaalla.

Varusmies ei kuitenkaan tule Mellunmäkeen herättämättä huomiota. Pian pöydämme viereen saapuu kaksi pubiruusua "tupakalle". Toiselle tärkeintä on tietää, olemmeko Länsimäestä. Niin, olemme itse asiassa ajautuneet tietämättämme Vantaalle.

Toinen ruusuista onkin jo sitten huomattavasti mielenkiintoisempi tapaus. Asepukumme stimuloivat hänen humalan hapattamia aivojaan. Niinpä hän alkaa kertoa tarinaa sukulaisestaan, joka on firmalla töissä. 

- Se valvoo siellä ilmatilaa tai jotain, nainen sopertaa.

Valitettavasti selitys on hankalahkon kuuloista naisen purskahtaessa puolen minuutin välein hallitsemattomaan naururemakkaan. Meilläkin on pokerissa pitämistä. Jostain ihmeen syystä juomat kuluvat tilanteessa yllättävän nopeasti.

- Juokaa ny saatana ne juomanne loppuun, kaartinjääkäriedustajamme supisee kitatessaan omasta kolpakostaan.

Komeita poikia

Painostuksen jälkeen kaikki saavat kaadettua juomat kitusiinsa ja lähdemme puolijuoksua takaisin metroasemalle. Juostessamme vanhempi naishenkilö ei voi olla noteeramatta seuruettamme.

- No nyt on komeita poikia, hän huudahtaa ohittaessaan meidät.

Liidettyämme asemalle pitkin Korvatunturinpolkua (ei vaan käsitä vieläkään) noterataan asfalttisoturijoukkiomme vielä kerran.

- Ootteks te sotaan lähdössä, huutaa merkkari-iässä oleva lapsi meidän peräämme.

Mielessäni vastaan hänelle, että ei sotaan, mutta mahdollisimman kauas täältä. 

Jotain kiehtovaa Mellunmäessä kuitenkin on. Oudot kadunnimet ja räkäiset juottolat sisältävät aimo annoksen alkukantaista charmia. Ja jos varusmiesaikana ei koe saavansa tarpeeksi huomiota, kannattaa Mellunmäki käydä tarkastamassa. Juttuseurasta ei tule olemaan pulaa.