Vantaan rajan hivuttelemisen jälkeen Operaatio Metrobissen on vuoro valua Kontulaan. Kontulalla on helsinkiläisessä mytologiassa oma maineessa, mutta Metrobisse ei ole siitä kovinkaan huolissaan. Saapuessamme näyttää Kontulan metroasema sisältä siltä, että se edes vähän yrittää esittää maanalaista. Eipä laitosta siltikään miksikään tunnelman tyyssijaksi voi kuvata.
Kontulan Kevättervehdys
Noustessamme liukuportaat ylös eteen avautuu suurenmoinen näky: keväinen Kontulan ostoskeskus kaikessa betonisuudessaan. Huhupuheiden mukaan kyseessä olisi Suomen suurin avokattoinen ostosparatiisi.
- Ja baari olisi tarjolla heti ensimmäisenä, mukana oleva alikersantti toteaa viitaten edessä näkyvään kuppilaan.
Emme kuitenkaan lankea kiusaukseen heti ensimmäisenä, vaan päätämme aluksi tutustua paremmin betonikolossiin. Metroaseman viereistä aukeaa hallitsee suuri pyöreä rakennus, jonka esikuvaksi tunnistan Viipurin pyöreän tornin. Esikuvassa ei kylläkään ole Instrumentariumin mainosta. Yleiskuvaa katsoessa harva puhuisi esteettisestä.
Alkaessamme siirtyä pois ostosunelman alueelta huomioidaan sotilasasumme ensimmäistä kertaa. Omanlaiseen univormuunsa eli viiksiin, farkkuihin, farkkutakkiin ja farkkukankaiseen kalastajahattuun sonnustautunut herrasmies nostaa seurueemme nähdessään käden lippaan ja huudahtaa ystävällismielisen tervehdyksen.
-ZABBBBBBBBBAAAAA!!!
Emme jostain syystä jää kuuntelemaan puheenvuoroa loppuun vaan jatkamme matkaa ulos ostarilta. Ohitamme kävellessämme apteekin, jonka vastapäätä on alko, jonka vieressä on pubi ja jonka seinustalta on sisäänkäynti terveysasemalle. Harrastukset tukevat selvästi toisiaan.
Tappajalokit kalliolla
Kontulan elämä päättyy käytännössä ostoskeskukseen. Ulkopuolella ei ole kuin korkeahkoja kerrostaloja ja myllättyä asvalttitietä. Luonto on jopa yllättävän lähellä verrattuna vaikka Mellunmäkeen. Kyllä Isännänpolkua tallatessa kelpaa.
Pikantin tuulahduksen luontoäidin helmoista tuo jäätävän suuri lokkiröykkiö, joka parveilee erään kerrostalon viereisen nurmialueen yllä.
(Kuvituslokki, toim. huom.)
- Eikös ne kaatopaikkojenkin yllä liihottele, seurueen alikersantti napauttaa osuvasti.
Siinä vaiheessa, kun linnut alkavat käydä todella tuttavallisiksi, omaan mieleen juolahtaa lähinnä erään suhteellisen tunnetun muusikon suosima toimintatapa.
Päädymme kerrostaloröykkiöiden seasta aivan metroradan viereen, itsemurhaetäisyydelle. Se olisikin saattanut olla ihan potentiaalinen vaihtoehto, kun huomioi ominaisaromin, joka radan viereen upotetuista betonisyvennyksistä nousee.
- Kusiputkia noiden täytyy olla, alikersantti sivaltaa.
Herkut ne on Eestissäkin
Päästyämme takaisin ostarille täytyy vielä tehdä pikainen vilaus kompleksin tarjontaan. Tällä kierroksella onnistumme jälleen stimuloimaan eräiden yksilöiden mallasaromien herkistyttämiä aisteja.
- Sotilaspojat! se on teeeejiiiinolla!!
No aivan, varmasti on, kun ei se mitään muuta koskaan ole ollutkaan.
Hemmojen huutaessa vasemmalle puolelle lävähtää kontulalainen erikoisuus: Eestin Herkut. Enpä sano mitään muuta kuin että ulkoasuun on ainakin selvästi panostettu roimalla kädellä. Sisään emme uskalla astua.
Palatessamme kohti päivän pubivalintaa hilpeämieliset veikkoset haluavat vielä tulla halailemaan ja kättelemään. Tuurilla ja taidolla onnistumme kuitenkin väistämään huojuvan zombielauman.
Ei nimi pubia pahenna
Kontulan edustajaksi Metrobisse valitsi Pub Kontulan. Erityismaininta kekseliäästä nimestä, päheästä moposta ikkunassa ja itse baarin katossa sekä kätevästä sijainnista Kontulan uimahallia vastapäätä. Taas kerran harrastus tukee toistaan.
Sen ensimmäisellä kerralla tässä operaatiossa oppi, että baariin astuessa on huomio taattu. Niin on nytkin. Hiljainen terassi ei anna viitteitä siitä, että sisällä on täysi keski-ikäisten kansanjuhla käynnissä. Kun kaikki eivät selkeästi ole ihan tajuissaan, vinkkaa vanha nainen oven suusta koko porukalle, että salunaan on astunut uusia sheriffejä.
Ennen kuin ehdimme napata peruskeskikaljat kätösiimme on baarin isähahmo jo käynyt kättelykierroksen läpi. Eräs vanha mies tulee hipelöimään RUK-ristiäni ja toteaa lapsuuden into kasvoillaan.
- Näin!
- Ja eräskin nainen kosketti minua olkapäähän, muistelee alikersanttimme baariin saapumista jälkikäteen.
Tiedä mihin sekin olisi voinut johtaa.
Viestimies on tiedemies
Asennettuamme itsemme terassille tunnelma rauhoittuu. Aurinko paistaa mukavasti, tällä kertaa terassi on jopa ihan viihtyisä.
Rauha ei tietenkään ole ikuista. Pian mies heijastinliivitakissa kampeaa itsensä terassille. Kädessään hänellä on olut ja tervasnapsi, tervasnapsi tarkoitettu viestiaselajia edustavalle alikersantillemme. Alikersanttimme kieltäytyy kunniasta kohteliaasti ja kuin varmuuden vakuudeksi kokelastoverini nokittaa vielä.
- Se on vaan se kaksi sotilaallista.
Istuttuaan alas mies alkaa kertomaan omia inttimuistojaan. Samat tarinat, joita kaikilla on kunnian kentiltä kerrottavina. Erityinen rakkaus miehellä on muodostunut viestiaselajiin, ja sen hän muistaa lukuisat kerrat mainita.
- Viestimies on tiedemies.
Yltyypä tarinaniskentä niin, että kaverit pääsevät jo toppuuttelemaan.
- Anna nyt saatana poikien juoda oluensa rauhassa, toisesta pöydästä kuitataan.
Uhka ylhäältä
Kun viestimies lähtee sisälle santsaamaan mallasta, kaikuu seurueellemme kysymys sangen yllättävästä suunnasta.
- Oottekste iltavapailla, silminnähden pitkiä päiviä täällä nähnyt nainen kuulustelee terassin ylittävältä sillalta.
Nainen päättää jututtaa meitä pitkän tovin huutelemalla ylhäältä. Tarinansa hän päättää kummalliseen anekdoottiin.
- Tiesittekste, et Jari Litmanen asuu ihan siinä Santiksen lähellä?
No ei kyllä tiedetty.
Ja lopuksi virtaa viina...
Alkaa olla aika lähteä kohti kotikasarmia. Sitä ennen terassin aurinkolasipäinen mies valistaa meitä omasta viinanhuuruisesta palvelusajastaan Lohtajan lähistöllä. No, kaikilla on oma tarinansa.
Käppäilessämme liukuportaita alas summaamme yhteen Kontulan. Ostoskeskus tarjoaa karuudessaan muutavan keskivertoterassipaikan, mutta muuten ei voitane mistään kuninkaiden kortteerista puhua.
Voimme siis alkaa luovia suosiolla Santahaminan suuntaan. Tällä kertaa minä tarjoan subit.
